Hyppää sisältöön

Ministerit Henriksson ja Multala allekirjoittivat pohjoismaisen kielipoliittisen julistuksen Tukholmassa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 3.5.2024 16.00
Tiedote
Kuva: Ninni Andersson/Regeringskansliet

Pohjoismaiset koulutusministerit ja kulttuuriministerit allekirjoittivat 2.5. uuden pohjoismaisen kielipoliittisen julistuksen Tukholmassa. Edellinen kielipoliittinen julistus oli vuodelta 2006.

Kielipoliittinen julistus määrittelee Pohjoismaiden painopistealueet kansallisessa kielipolitiikassa. Uuden julistuksen tavoitteena on muodostaa perusta kokonaisvaltaiselle, yhtenäiselle, pitkäjänteiselle ja tulokselliselle kielipolitiikalle, jolla varmistetaan, että:

1. Pohjoismaisten yhteiskuntien toimintaa ylläpitävät kielet säilyvät vahvoina ja elinvoimaisina nyt ja vastaisuudessa,
2. yhteiskunnan toimintaa ylläpitävät kielet säilyvät yhteiskunnan toimintaa ylläpitävinä ja niitä voidaan käyttää tieteen kielenä nyt ja vastaisuudessa,
3. pohjoismaisessa yhteistyössä käytetään vastedeskin skandinaavisia kieliä eli norjaa, ruotsia ja tanskaa ja
4. kaikki Pohjoismaihin kuuluvat kielet säilyvät elinvoimaisina ja kehittyvät ajassa, jota leimaa digitalisaatio sekä tekoäly, kansainvälistyminen ja maahanmuutto.

- Yli kaksikymmentä miljoonaa ihmistä puhuu ja ymmärtää skandinaavista kieltä. Se, että ymmärtää muita skandinaavisia kieliä, avartaa maailmankuvaa. On tärkeää, että me Pohjoismaissa teemme keskenämme yhteistyötä yhteisten tavoitteidemme hyväksi. Siksi pidän uutta pohjoismaista kielijulistusta erittäin tärkeänä Pohjoismaiden välisen yhteistyön vahvistamisessa, sanoo opetusministeri ja pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaava ministeri Anna-Maja Henriksson. 

- Pohjoismaisten pienten kielien kannalta on tärkeää, että pidetään huolta myös pienten kielialueiden kielten ja kulttuurin säilymisestä. Tässä tarvitaan yhteistyötä ja kielijulistus toimii tästä yhteistyöstä hyvänä käytännön esimerkkinä, sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala. 

Pohjoismaisen kielipoliittisen julistuksen tavoitteiden toteutumista seurataan säännöllisesti päivitettävien työohjelmien avulla. 

Lisätietoja: 

  • Ministeri Henrikssonin erityisavustaja Alexander Junell, puh. 02953 30055
  • Ministeri Multalan erityisavustaja Santeri Lohi, puh. 02953 30353

Pohjoismainen kielipoliittinen julistus